Villahaan Roima

palkittu 2-vuotiaana SV-I-palkinnolla elokuun tilaisuudessa 2016, pistein 5,8 + 10 + 20 = 35,8

rotu, sukupuoli:suomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeus:tummanruunikonkimo, 153cm
syntynyt:04.07.2016 - (3v 04.08.2016 ikääntyy satunnaisesti)
painotus ja koulutustaso:yleisratsastus; Helppo A, 100cm, helppo
rekisterinumero:VH16-018-1761
kasvattaja: Villahaka
omistaja:Ninni H. (VRL-05766)

kuvat © scirlin, kiitos!

Tallistamme on aina puuttunut aito ja oikea villahakalainen, kunnes asiaan oli tehtävä muutos. Uppe oli päättänyt täräyttää kunnon kasvattimyynnin pystyyn, joten en osannut olla vetämättä ostohousuja jalkaan. Useamman upean varsan joukosta oli hankala löytää juuri se omaan tarkoitukseen soveltuva yksilö, kunnes törmäsin Roimaan. Sen suku oli minulle osittain tuntematon, joka sai houkutuksen uudesta suomenhevosesta kasvamaan entisestään. Ensi näkemyksen pohjalta Roiman luonne on mitä mahtavin, lempeän olemuksen ovaava rauhallinen nuorikko, joka omaa hyvät liikkeet - mistä on varmasti etua tulevaisuuden kilparadoilla.

Roima on lempeän luonteen omaava kimo herra, joka osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Sen kanssa pärjäävät melkeimpä kaikki hevosia koskaan käsitelleet ihmiset, mutta tulisi pitää mielessä, että kyseessä on kuitenkin ori. Rauhallisuutensa puolesta Roima voidaan hoitaa niin karsinassa kuin käytävälläkin, sillä se vähät välittää ohitse kulkevista ihmisistä tai eläimistä. Se tuppaa seuraamaan hoitajansa tekemisiä ja puskemalla tätä välistä päällään rapsutuksien toivossa. Roima on siitä harvinainen suomenhevonen, että se tykkää suunnattomasti kun sitä rapsutetaan korvan takaa. Nauttiessaan ori sulkee silmänsä ja hörähtelee tyytyväisesti, kuin kiittääkseen saamastaan huomiosta. Satuloinnin kanssa ei tarvitse ottaa turhia paineita, sillä tämä herra ei pullistele vyötä kiristettäessä. Suitsittaessa Roima laskee päänsä hoitajan tasolle, jotta niiden laittaminen olisi helpompaa.

Ratsastettaessa ori on nöyrä ja kuuliainen, joka omaa näyttävät askellajit. Roiman selkään tohtii päästää kokeneemmatkin ratsastajat, sillä se toimii kuin ajatus. Raipan ja kannuksien käytön voi tämän hevosen kohdalla unohtaa, sillä pelkillä painoavuilla pääsee pitkälle. Ainoa asia, mitä Roima ei kestä ovat kovat ohjasotteet, jolloin se heittelee päätään ylhäältä alas. Pehmeä kätisellä ratsastajalla se toimii ja liikkuu paljon paremmin, mitä kova kätisellä. Askellajit ovat joustavia ja pehmeitä, joihin myös ratsastajan on helppo mukautua.

Sileällä Roima toimii hyvin, mutta ei tee mitään omatoimisesti. Ratsastajan täytyy tietää mitä tekee ja mitä pyytää, jotta ori pysyy ajantasalla. Epätarkkojen apujen alla se hermostuu, jolloin korvat painuvat takaraivoon ja pientä takapuolen heittoa voi olla havaittavissa, mikä on todella harvinaista. Roima on taitava kouluratsu, jos sitä osaa ratsastaa oikein, pehmeä ohjasote ja painoavut takaavat hyvin liikkuvan hevosen. Ori taitaa sulku- ja avotaivukset kuin lisättyjä askellajejakin, mutta ratsastajan tulee osata kaivaa ne hevosesta esille.

Esteratsastus on mukavaa vaihtelua koulutuuppaukselle, vaikka ei lukeudukkaan tämän orin lempiasioihin. Useampi hevonen innostuisi esteistä, mutta ei meidän kimo. Se liikkuu tahmeasti eteen, eikä tunnu ottavan jalkoja allensa. Ratsastaja joutuukin usein tekemään aluksi pysähdyksiä ja voltteja kuin hyppäämään muutaman lämmittely hypyn, jolloin ori vasta kiinnostuu työnteosta. Herätessään Roimasta löytyy puhtia, joten sitä ei enää tarvitse erikeen pyytää eteen. Sen hyppytekniikka hipoo täydellisyyttä, mutta parantamisen varaa kuitenkin on. Lähestymisten kuin ratsastusradan teiden kohdalla tarvitaan erityistä tarkkuutta, jos mielessä on onnistunut hyppy.

Roima on myös maastovarma hevonen, jonka kanssa voi suunnata metsään yksin kuin porukassakin. Usemman ratsukon joukossa orin kuitenkin täytyy olla letkan ensimmäisenä tai se yrittää puskea muiden ohitse. Roima ei pelkää punaisia postilaatikoita tai hypi olemattomia vihreitä miehiä, joten se soveltuu hyvin letkan johtajaksi. Maastoesteet saavat sen innostumaan normaalia enemmän, jolloin mennään eikä meinata. Erikoisemmatkaan puupölkyt tai vesiesteet eivät saa tätä hevosta perääntymään.

           
i. Rätvänän Ripirapi
rnkm, 151cm
ERJ-I
ii. Rätvänän Huihai
rnkm, 147cm
KTK-III, SV-II
iii. Ralli-Rami
rnkm, 150cm
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II, SLA-II, YLA2
iie. Popottiina
rt, 147cm
KTK-II
ie. Rätvänän Hillevi
rt, 155cm
KTK-III, KRJ-II, ERJ-III, SLA-III, YLA2
iei. VIR MVA Ch Ukon Poju
KTK-II
iee. Sikuriina
rt, 147cm
SLA-II
e. Mörkövaaran Martta
tprt, 154cm
KRJ-I, ERJ-I
ei. Mörkövaaran Jalomieli
vrt, 157cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, YLA1, SLA-I*, SV-I
eii. Aatu-Elmeri
prt, 165cm
KRJ-II, ERJ-I, KERJ-I, YLA2, SLA-I
eie. Hovililja
prt, 157cm
KRJ-II, ERJ-II, KERJ-II, YLA1, SLA-I*
ee. Taikakuun Meriina
rt, 155cm
KRJ-II, ERJ-III, KERJ-I, YLA2, SLA-I*, SV-I
eei. Ryhdikäs Ryökäle
prt, 157cm
KERJ-I, SLA-I
eee. Melko Harmaja
prn, 152cm
KERJ-II, SLA-II

Jälkikasvu

s. 02.04.2017 t. Vappulan Rinkeli e. Tuiskulan Tsinuski

Kilpailukalenteri

Näyttelytulokset

40 KRJ-sijoitusta, joista voittoja 3
16.08.2016 KRJ, Silverlycka, Helppo A - 05/40
17.08.2016 KRJ, Silverlycka, Helppo A - 04/40
17.08.2016 KRJ, Silverlycka, Heppo A - 02/40
18.08.2016 KRJ, Team Patu, Helppo A - 04/30
18.08.2016 KRJ, Team Patu, Helppo A - 05/30
18.08.2016 KRJ, C & C, Helppo A - 03/40
21.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 01/30
22.08.2016 KRJ, Rappadan, Helppo A - 02/40
23.08.2016 KRJ, Overload, Helppo A - 02/30
23.08.2016 KRJ, Overload, Helppo A - 02/30
24.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 04/30
26.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 02/30
26.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 03/30
27.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 05/30
27.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 03/30
30.08.2016 KRJ, Hengenvaara, Helppo A - 04/30
02.09.2016 KRJ, Pikkupelto, Helppo A - 03/40
03.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 05/30
04.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 01/30
04.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 06/40
04.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 02/40
05.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 04/30
05.09.2016 KRJ, Pikkupelto, Helppo A - 04/40
06.09.2016 KRJ, Pikkupelto, Helppo A - 03/40
06.09.2016 KRJ, Kuuralehto, Helppo A - 04/40
06.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 04/30
06.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 03/30
06.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 01/40
08.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 05/30
08.09.2016 KRJ, Pikkupelto, Helppo A - 02/40
09.09.2016 KRJ, Metsovaara, Helppo A - 04/30
10.09.2016 KRJ, Pikkupelto, Helppo A - 05/40
22.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 04/30
23.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 03/30
23.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 02/30
25.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 05/30
26.09.2016 KRJ, Kuuralehto, Helppo A - 06/40
26.09.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A - 03/30
28.09.2016 KRJ, Kuuralehto, Helppo A - 04/40
30.09.2016 KRJ, Kuuralehto, Helppo A - 06/40

40 KERJ-sijoitusta, joista voittoja 11
24.08.2016 KERJ, Viisikko, Helppo - 03/36
01.09.2016 KERJ, Hortensia, Helppo - 05/30
01.09.2016 KERJ, Turmeltaja, Helppo - 01/40
06.09.2016 KERJ, Hortensia, Helppo - 05/30
07.09.2016 KERJ, Kuuralehto, Helppo - 04/26
21.09.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 01/39
21.09.2016 KERJ, Metsovaara, Helppo - 01/40
22.09.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 01/39
26.09.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 04/39
27.09.2016 KERJ, Hortensia, Helppo - 01/30
28.09.2016 KERJ, Metsovaara, Helppo - 04/40
29.09.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 05/39
30.09.2016 KERJ, Mörkövaara, Helppo - 02/40
17.10.2016 KERJ, Turmeltaja, Helppo - 05/40
22.10.2016 KERJ, Vähäpellon Ratsutila, Helppo - 03/30
24.10.2016 KERJ, Villahaan Roima, Helppo - 02/30
25.10.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 06/37
25.10.2016 KERJ, Turmeltaja, Helppo - 03/40
26.10.2016 KERJ, Turmeltaja, Helppo - 06/40
01.11.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 05/40
01.11.2016 KERJ, Iowa, Helppo - 04/30
01.11.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 05/30
02.11.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 02/40
05.11.2016 KERJ, Hortensia, Helppo - 01/30
06.11.2016 KERJ, Iowa, Helppo - 03/30
06.11.2016 KERJ, Vähäpellon Ratsutila, Helppo - 01/30
07.11.2016 KERJ, Vähäpellon Ratsutila, Helppo - 04/30
07.11.2016 KERJ, Hortensia, Helppo - 03/30
08.11.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 05/40
09.11.2016 KERJ, Hortensia, Helppo - 05/30
09.11.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 02/30
09.11.2016 KERJ, Vähäpellon Ratsutila, Helppo - 05/30
11.11.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 01/30
13.11.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 01/30
14.11.2016 KERJ, Mörkövaara, Helppo - 06/40
15.11.2016 KERJ, Mörkövaara, Helppo - 05/40
01.12.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 05/30
04.12.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 01/30
05.12.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 03/30
08.12.2016 KERJ, Hengenvaara, Helppo - 01/30

40 ERJ-sijoitusta, joista voittoja 3
20.08.2016 ERJ, Rappadan, 100cm - 01/40
21.08.2016 ERJ, Rappadan, 100cm - 06/40
21.08.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 02/30
22.08.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 03/30
23.08.2016 ERJ, Hengenvaara, 100cm - 03/30
24.08.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 02/30
25.08.2016 ERJ, Hengenvaara, 100cm - 04/30
27.08.2016 ERJ, Hengenvaara, 100cm - 02/30
29.08.2016 ERJ, Censored, 100cm - 05/30
29.08.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 05/30
29.08.2016 ERJ, Hengenvaara, 100cm - 02/30
30.08.2016 ERJ, Hengenvaara, 100cm - 04/30
31.08.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 05/30
01.09.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 01/30
01.09.2016 ERJ, Hortensia, 100cm - 02/40
01.09.2016 ERJ, Kuuralehto, 100cm - 03/40
02.09.2016 ERJ, Hortensia, 100cm - 04/40
03.09.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 02/30
04.09.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 03/30
05.09.2016 ERJ, Viisikko, 100cm - 02/30
06.09.2016 ERJ, Kuuralehto, 100cm - 06/40
07.09.2016 ERJ, Kuuralehto, 100cm - 02/40
07.09.2016 ERJ, Hortensia, 100cm - 05/40
08.09.2016 ERJ, Breawa, 100cm - 02/30
09.09.2016 ERJ, Kuuralehto, 100cm - 06/40
10.09.2016 ERJ, Breawa, 100cm - 05/30
13.09.2016 ERJ, Breawa, 100cm - 02/30
15.09.2016 ERJ, Breawa, 100cm - 03/30
15.09.2016 ERJ, Hortensia, 100cm - 04/40
18.09.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 05/30
18.09.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 01/30
19.09.2016 ERJ, Breawa, 100cm - 04/30
21.09.2016 ERJ, Breawa, 100cm - 02/30
21.09.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 03/30
22.09.2016 ERJ, Delicate, 90cm - 02/30
24.09.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 04/30
25.09.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 02/30
26.09.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 04/30
30.09.2016 ERJ, Delicate, 90cm - 03/30
01.10.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 03/40

Päiväkirjamerkinnät & valmennukset

17.12.2016 - Estevalmennus villahaassa - kirjoittanut : Uppe
illahaan joulukuinen ryhmäestevalmennus pärähti käyntiin reippaissa tunnelmissa, kun laukkuutin ratsukoita kenttää ympäri ja otin mukaan pian myös pieniä pystyesteitä verryttelyjumppasarjaksi. Kun kaikki ratsukot vaikuttivat siltä, että kuulolla ollaan ja mieli on tarmoa ja työnhalua täynnä, siirryttiin treenaamaan loivalle kiemurauralle sijoitettuja esteitä, joiden väliin ratsastettiin voltteja. Tätä varioitiin myöhemmin vielä tehtäväksi, jossa esteet sijaitsi kolmikaarisella kiemurauralla ja niiden yhteydessä tuli ratsastaa ympyröitä, jotka nekin sisälsivät luonnollisesti hyppyjä kiemurauralla olevien esteiden yli. Kolmikaarisella kiemurauralla on helppoa huomata ja korjata reittivalintoja, panostaa lähestymisiin ja harjoitella etenemistä mutkaisella radalla. Lopuksi teetin jokaisella ratsukolla muutaman kerran pidemmän radan, jossa edelleen oli pääosassa kolmikaarisen kiemurauran esteet, mutta johon lisättiin myös muutama sarja ja okseri.

Roima oli valmennuksen hevosista kaikista lunkein, mikä kyllä aiheutti myös pienoisia ongelmia tiukoissa lähestymisissä, joihin olisi tarvittu himpun verran enemmän pontta. Puomit kolisivat alas rytinällä aina välillä, mutta ette siitä kumpikaan lannistunut. Hevonen vertyi verrattain hitaasti, mutta etenkin kolmikaarisen kiemurauran estetehtävä sai orin heräilemään pikkuhiljaa ja ratsastajana kuuntelit selässä oikein hyvin neuvoja ja teit mitä ohjeistin: ymmärsit nopeasti mitä hain takaa ja saimme lähestymisiin lisää napakkuutta. Kyllä tunnistin kasvattajana Roimasta isänsä luonnetta: vähän on pallo hukassa putella aika-ajoin kun pitäisi oikeasti työskennellä, mutta sitten hevonen saattaa yht äkkiä väläyttääkin täydellisiä pätkiä. Hypyt sinänsä sujui hyvin ja etenkin viimeiset esteradat olivat kyllä teidän osalta virheettömiä. Huima parannus siis alkutunnista loppurataan, hyvää työskentelyä!