Historian Havinaa

Kuusniemen tila sai alkunsa 1900-luvulla, jolloin navettaa asuttivat maitokarjan lisäksi muutama työkäytössä ollut suomenhevonen. Tuolloinen isäntäväki oli jo entuudestaan iäkkäitä, kun sota-aika koitti. Tilan muutama hevonen haettiin sotilaiden käyttöön, joten paljoa ei jäänyt jäljelle. Talon isäntä päätti tarjota tilaa poikansa perheen majapaikaksi, etteivät nämä pakinisi sotaa Ruotsiin. Pian vanhan kartanon tiloissa majoittautui vanhan pariskunnan lisäksi pojan vaimo lapsineen, eikä talo käynyt vieläkään ahtaaksi. Naisen mies loukkaantui sodassa ja menehtyi nopeasti saamiinsa vammoihin, joten suru oli läsnä. Pojan isä otti menetyksen raskaasti, sillä tämä nukkui pois seuraavana yönä.

Sodan päättyessä maaliskuussa 1940 oli kuolleen pojan vaimo päättänyt kunnostaa tilan entiselleen. Vanhan rouvan terveys alkoi kuitenkin reistailla, eikä tuon ajan lääkäritkään tuntuneet tietävän syytä sairastelulle. Usean viikon sairaalassa olon jälkeen nainen menehtyi ja oli jälleen hautajaisten vuoro. Vaimo lapsineen piti kuitenkin kiinni lupauksestaan ja kartano alkoi näyttää päivä päivältä entistä ehommalta. Vuodet vierivät ja nuorimmainen poika, Erno tuli täyteen ikään. Mieheksihän häntä jo sanottiin, vaikka täysi nulikka vielä olikin. Erno oli päättänyt hankkia hevosen avuksi tilan töitä helpottamaan, se hevonen oli komea rautias ruuna nimeltä Ruutrik. Lempeän ja miellyttävän luonteensa takia se oli oivallinen työhevonen, joka teki kun pyydettiin. Ernon sisar Raija innostui hevosen hankinnasta niin, että uskalsi nousta tämän selkään viiden vanhana. Yhdessä sisarukset touhusivat hevosen parissa viikon jokaisena päivänä ja nauttivat sen tuomasta ilosta. Vuodet kuluivat, lapset kasvoivat ja tuli aika, jolloin Erno oli päättänyt muuttaa naisystävänsä perässä toiseen pitäjään. Vanha äiti yritti pitää poikansa kotona, mutta turhaan, sillä poika oli päätöksensä tehnyt.

Perheen nuorimmainen oli päättänyt jäädä vanhan äitinsa rinnalle ja jatkaa tilan ylläpitämistä. Raija löysikin rinnalleen miehen, joka tahtoi perustaa naisen kanssa perheen niille sijoilleen. Kartano oli taas yhtä sukupolvea rikkaampi, jolloin syntyi Antti. Pellavapäinen hymypoika, joka sai auringon paistamaan risukasaankin. Perheen isä innostui hevoskasvatuksesta niin, että remontoi vanhan navetan hevosille soveltuvaksi. Pian remontin valmistumisen jälkeen tilan pihamaalla asusteli reilu kymmenen suomenhevosta, joista jokainen edusti eriä sukulinjaa. Työhevosten joukkoon mahtui myös muutama ratsulinjainen yksilö, jotka isän mukaan täydentäisivät omaa jalostustyötään. Antin ollessa kolmen vanha syntyi ensimmäinen kasvatti Kuusniemen Kuisma, josta muovautuikin kyvykäs hevonen. Kuisma ilmoitettiin viiden vanhana työhevosmestaruuksiin läheiseen pitäjään, jossa se voitti oman luokkansa. Raija oli ylpeä orista, josta tulikin tilan ensimmäinen siitosori. Antti oli saanut seurata hevoselämää pienen ikänsä ja olikin vannonut jatkavansa isänsä jalan jäljissä.

Antin vanhempien siirtyessä vanhain kotiin oli pojan vuoro ottaa ohjakset käsiin tilan ja hevosten hoidossa. Mies oli saanut rinnalleen määrätietoisen naisen nimeltä Teija, joka kasvanut ratsuhevosten parissa - mikä sen parempi parivaljakko hevostilaa jatkamaan. Pari sinnitteli ensimmäisen vuoden, sillä tammat eivät ottaneet tiinehtyäkseen, eikä luovuttaminenkaan ollut kaukana. Antti päätti ottaa härkää sarvista ja astuttaa nuoren tamman Reisjärven Saanan tilan kantaorilla Kuusnimen Kuismalla, vain kokeillakseen tulisiko tuosta mitään. Pian astutuksen jälkeen tamma todettiin eläinlääkärin toimesta tiineeksi, ehkä näin oli tarkoitettu. Kuusniemen-sukulinja voisi olla arvokas lisä jalostuksessa, mikä jää tänä päivänä nähtäväksi.

Tila nykypäivänä

Tila on muuttunut aika paljon ajalta milloin ensimmäinen hevonen saapui laidunmaalle, jolloin navetassa oli vain yksi pilttuu. Nykypäivän standardien mukana elettäessä karsinat ovat määritelmien mukaiset ja niihin tulee jatkuvasti raikasta vettä, juoma-automaattien avulla. Navetan tai nykyisen tallin koko ei päätä huimaa, eikä karsinoiden määräkään ole suuri. Tällä hetkellä pystymme majoittamaan täysipäiväisesti viisitoista hevosta, mutta myös muutama pihattopaikka pystytään järjestämään. Tallirakennus ei ole kovinkaan tilava, mutta karsinoiden lisäksi tiloihin ollaan saatu mahdutettua satulahuone, rehuvarasto sekä pieni pesukarsina, vastamaan omia tarpeitamme.

Pihapiiri on kotoisa ja vanhat punaiset aitat kertovat tilan iäkkyydestä. Näihin jo rapistuneisiin rakennuksiin ollaan kuitenkin pystytty säilömään meille tarpeettomia tavaroita sekä tallin vintiltä löytyneitä vanhempia esineitä. Toinen aitta on päässyt kuitenkin toimaan myös vierashuoneena, jollaisena se toimii edelleenkin tarpeen vaatiessa. Vanhan navetan ja kartanon lisäksi olemme pystyttäneet kaksi laidunta, suurempi tammoille ja varsoille sekä pienempi orien käyttöön. Ne on tehty huomaamattomiksi valkoisen säihkölangan avulla, sillä puuaidatut laitumet herättäisivät vain turhaa huomiota. Vuoden jokaisena päivänä kannamme veden laitumille käsivoimin, sillä liika automatioisiminen ei vastaa sukumme perinnettä.

Pieni hiekkapohjainen ratsastuskenttä on rakennettu sisäpihalle, jossa se on piilossa uteliailta silmäpareilta, jollaisia meidän pitäjällä tuppaa olemaan. Kentän koko ei ole hääppöinen, mutta soveltuu mainiosti hevostemme treenaamiseen ja liikuttamiseen, joten emme valita. Estekalustoa ei kauheasti ole, mutta muutamia puomeja ja tolppia löytyy kentän laitamilta. Emme tyydy pelkkään kenttätyöskentelyyn, joten maastoreittejäkin löytyy enemmän ja vähemmän. Tilan läheisyydestä lähtee polku Kuusilammelle, jossa käymme kesäisin uittamassa hevosia kuin pulahtamassa itsekkin. Reitti on helppo kulkuinen, jossa on muutamia laukkasuoria, mikäli irroitella mielii. Maastoreiteillä ei ole talvikunnossa pitoa, mutta ovat silti ahkerassa käytössä.