Valosaaste


rotu, sukupuoli:suomenpienhevonen, ori
väri, säkäkorkeus:tummanrautias, 147cm
syntynyt:15.04.2015, iältään M Layouts / raitatossu.net/mayflower
kasvattaja:Valon Suomenhevoset, evm
omistaja:Kuusniemi, VRL-05766
painotus ja koulutus:yleispainotus: HeA, 100cm, noviisi, helppo
rekisterinumero:VH16-018-2471

Sasse muutti Kuusniemeen paikalliselta suomenhevoskasvattajalta, joka oli luopumassa suurtesta osasta hevoskantaansa. Katsellessamme laitumella laduntavia hevosia pisti silmään tuo tummanrautias pienhevosori, joka hurmasi pelkällä olemuksellaan. Päätimmekin ottaa härkää sarvista ja marssia omistajan puheille, ajatuksena saada tuo hevonen talliimme. Onneksemme ori oli myytävien joukossa, joten Sasseksi ristitty hevonen saikin siirtyä omistukseemme. Ori osoittautui sympaattiseksi ja yhteistyökykyiseksi hevoseksi, joka olikin jo valmiiksi ratsukoulutettu.

Hoitotilanteissa Sasse soveltuu erinomaisesti nuorempienkin harrastajien käsiin, sillä se omaa esimerkilliset käytöstavat. Ori pysyy rauhallisena tilanteesta huolimatta, sillä tallin tammatkaan eivät saa sitä sekoamaan. Sasse nauttii harjaamisesta, jolloin se painaa luomensa kiinni ja hörähtelee iloisesti. Hoitaminen onnistuu yhtä vaivattomasti karsinassa, käytävällä tai pesarillakin, joten paikan voi valita oman mieltymyksen mukaan. Ori kun ei vaali omaansa, joten karsinaan on tervetullut kuka vain. Kavioiden puhdistaminen käy vaivattomasti, sillä ori nostaa ne itse, mutta niiden kannatteleminen käy hoitajalle työstä. Varusteiden laitosta se ei ole moksiskaan, oli kyse satuloinnista tai suitsimisesta. Suitsimisessa tärkeää on muistaa lämmittää kuolaimet, sillä kylmänä ne ovat herran mielestä vastenmieliset.

Ratsastettaessa ori on helppo, sillä se toimii kuin ajatus. Sasselta joutuu kuitenkin vaatimaan, mikäli vaikeamman tason asioita haluaa harjoitella. Se ei esittele niitä omatoimisesti vaan tyytyisi astelemaan samaa tylsää tahtia koko tunnin ajan. Ratsastajan pyytäessä oria työskentelemään se liikkuu eteen huomattavasti verkkaammin ja paremmassa muodossa, mitä alkukäynneissä. Sasse kantaa itseään hyvin ja taipuu vaivattomasti jyrkemmillekkin käännöksille, joka edellyttää perusteellista alkulämmittelyä. Huonosti verkattuna ori on kankea, jolloin se ei tunnu taipuvan suuntaan jos toiseenkaan. Sasse omaa kolme hyvää askellajia, jotka paitsi näyttävät hyvältä kuin myös ovat helposti istuttavat. Esteiden parissa ori on hieman normaalia energisempi, mutta pysyy ratsastajansa hallinnassa. Sasse omaa hyvän hyppytekniikan, joten esteet ylitetään usein hurjalla ilmavaralla. Se on ketterä jaloistaan, joten haastavammatkaan lähestymiset eivät ole orille vaikeita. Hyvä puoli on, ettei se kyttää erikoisempiakaan esteitä vaan menee mukisematta niiden ylitse.

               
pää- & rakennekuva © S.H. | liikekuvat © luvat on!

i. Lurjunen
rt, 150cm
ii. Lurjus
rt, 152cm
iii. tuntematon
iie. tuntematon
ie. Kampanisu
rt, 149cm
iei. tuntematon
iee. tuntematon
e. Valokki
trt, 145cm
ei. Tosilokki
trt, 148cm
eii. tuntematon
eie. tuntematon
ee. Vanikka
rt, 142cm
eei. tuntematon
eee. tuntematon

Jalostusinfo

ori on käytettävissä jalostukseen!

sph o. Turmeltajan Nokturno (e. Suvisävel)
sph t. Kuusnimen Tuutikki (e. Unituuli)



Näyttelytulokset

00.00.0000 NJ/VSN, paikka, luokka - arvonimi (tuomari : ?)

40 KRJ-sijoitusta, joista voittoja 7

21.11.2016 KRJ, Rüutel Tall, Helppo B - 04/24
22.11.2016 KRJ, Rüütel Tall, Helppo B - 03/24
24.11.2016 KRJ, Ruutel Tall, Helppo B - 04/25
26.11.2016 KRJ, Ruutel Tall, Helppo B - 01/24
01.12.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo A - 02/30
11.12.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B - 02/30
15.12.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B - 04/30
17.12.2016 KRJ, Ros Cirein, Helppo B - 04/30
21.12.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo B - 02/30
29.12.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo A - 04/30
30.12.2016 KRJ, Mörkövaara, Helppo A - 02/30
17.11.2016 KRJ, Hiprakka, Helppo A - 07/50
19.11.2016 KRJ, Hiprakka, Helppo A - 07/50
06.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 02/40
07.12.2016 KRJ, Fiktio, Helppo A - 02/40
09.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 06/40
11.12.2016 KRJ, Encore, Helppo A - 01/30
11.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 03/40
12.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 02/40
12.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 02/30
13.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 02/40
14.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 01/40
15.12.2016 KRJ, Encore, Helppo A - 01/30
16.12.2016 KRJ, Romilly, Helppo A - 08/100
16.12.2016 KRJ, Moondance, Helppo A - 02/30
17.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 04/40
18.12.2016 KRJ, Cadogan Ponies, Helppo A - 06/40
18.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 02/30
19.12.2016 KRJ, Moondance, Helppo A - 04/30
19.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 04/30
22.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 02/30
22.12.2016 KRJ, Edelsten Ponies, Helppo A - 01/30
22.12.2016 KRJ, Moondance, Helppo A - 03/30
23.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 01/30
24.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 05/30
24.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 04/30
24.12.2016 KRJ, Edelsten Ponies, Helppo A - 01/30
25.12.2016 KRJ, Moondance, Helppo A - 05/30
27.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 02/30
27.12.2016 KRJ, Kevolehto, Helppo A - 04/30

12 VVJ-sijoitusta, joista voittoja 2

02.12.2016 VVJ, Mörkövaara, noviisi koulukoe - 02/40
03.12.2016 VVJ, Metsovaara, noviisi koulukoe - 05/50
03.12.2016 VVJ, Mörkövaara, noviisi koulukoe - 04/40
05.12.2016 VVJ, Mörkövaara, noviisi tarkkuuskoe - 03/40
06.12.2016 VVJ, Mörkövaara, noviisi koulukoe - 05/40
19.12.2016 VVJ, Metsovaara, noviisi koulukoe - 05/32
02.12.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhdistetty - 01/32
03.12.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhdistetty - 02/32
08.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi tarkkuuskoe - 04/30
09.12.2016 VVJ, Wyat Shetlands, Noviisi yhdistetty - 05/32
13.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi tarkkuuskoe - 01/30
16.12.2016 VVJ, Fiktio, Noviisi koulukoe - 05/29

34 ERJ-sijoitusta, joista voittoja 5

19.11.2016 ERJ, Rappadan, 100cm - 03/30
23.11.2016 ERJ, Ruutel Tall, 100cm - 05/30
24.11.2016 ERJ, Oakhill, 100cm - 03/30
26.11.2016 ERJ, Oakhill, 100cm - 05/30
27.11.2016 ERJ, Ruutel Tall, 100cm - 04/30
01.12.2016 ERJ, Mörkövaara, 100cm - 04/30
04.12.2016 ERJ, Metsovaara, 100cm - 03/30
05.12.2016 ERJ, Metsovaara, 100cm - 05/30
06.12.2016 ERJ, Metsovaara, 100cm - 02/30
06.12.2016 ERJ, Mörkövaara, 100cm - 01/30
06.12.2016 ERJ, Mörkövaara, 100cm - 03/30
11.12.2016 ERJ, Mörkövaara, 100cm - 02/30
14.12.2016 ERJ, Mörkövaara, 100cm - 05/30
14.12.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 01/30
14.12.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 04/30
19.12.2016 ERJ, Ros Cirein, 100cm - 04/30
20.12.2016 ERJ, Mörkövaara, 100cm - 04/30
01.12.2016 ERJ, Romilly, 90cm - 01/49
02.12.2016 ERJ, Romilly, 100cm - 06/50
07.12.2016 ERJ, Romilly, 100cm - 03/50
08.12.2016 ERJ, Romilly, 90cm - 03/38
09.12.2016 ERJ, Romilly, 100cm - 05/50
13.12.2016 ERJ, Susiraja, 90cm - 02/23
14.12.2016 ERJ, Romilly, 100cm - 04/69
15.12.2016 ERJ, Romilly, 100cm - 08/69
16.12.2016 ERJ, susiraja, 90cm - 03/23
17.12.2016 ERJ, Susiraja, 90cm - 03/23
18.12.2016 ERJ, Romilly, 90cm - 02/50
18.12.2016 ERJ, Moondance, 100cm - 01/30
19.12.2016 ERJ, Moondance, 100cm - 01/30
21.12.2016 ERJ, Romilly, 100cm - 06/50
21.12.2016 ERJ, Järnby, 100cm - 06/40
24.12.2016 ERJ, Romilly, 90cm - 02/50
25.12.2016 ERJ, Moondance, 100cm - 03/30

22 KERJ-sijoitusta, joista voittoja 2

21.11.2016 KERJ, Erkinheimot, helppo - 04/23
25.11.2016 KERJ, Hengenvaara, helppo - 04/23
30.11.2016 KERJ, Erkinheimot, helppo - 03/23
03.12.2016 KERJ, Erkinheimot, Helppo - 03/33
11.12.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 03/30
14.12.2016 KERJ, Erkinheimot, Helppo - 04/33
15.12.2016 KERJ, Vähäpelto, Helppo - 04/30
17.12.2016 KERJ, Ros Cirein, Helppo - 05/30
17.12.2016 KERJ, Mörkövaara, helppo - 02/19
19.12.2016 KERJ, Vähäpelto, Helppo - 01/30
20.12.2016 KERJ, Vähäpelto, Helppo - 03/30
24.12.2016 KERJ, Vähäpelto, Helppo - 05/30
25.12.2016 KERJ, Vähäpelto, Helppo - 02/24
26.12.2016 KERJ, Erkinheimot, helppo - 05/33
29.12.2016 KERJ, Erkinheimot, helppo - 02/33
16.12.2016 KERJ, Turmeltaja, Helppo - 06/40
17.12.2016 KERJ, Turmeltaja, Helppo - 02/40
21.12.2016 KERJ, Tuiskula, Helppo - 01/24
22.12.2016 KERJ, Tuiskula, Helppo - 02/24
24.12.2016 KERJ, Oakhill, Helppo - 02/30
26.12.2016 KERJ, Tuiskula, Helppo - 02/24
27.12.2016 KERJ, Tuiskula, Helppo - 04/24



Päiväkirja ja valmennukset

00.00.0000
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien. Mauris varius diam vitae arcu. Sed arcu lectus auctor vitae, consectetuer et venenatis eget velit. Sed augue orci, lacinia eu tincidunt et eleifend nec lacus. Donec ultricies nisl ut felis, suspendisse potenti. Lorem ipsum ligula ut hendrerit mollis, ipsum erat vehicula risus, eu suscipit sem libero nec erat. Aliquam erat volutpat. Sed congue augue vitae neque. Nulla consectetuer porttitor pede. Fusce purus morbi tortor magna condimentum vel, placerat id blandit sit amet tortor.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien. Mauris varius diam vitae arcu. Sed arcu lectus auctor vitae, consectetuer et venenatis eget velit. Sed augue orci, lacinia eu tincidunt et eleifend nec lacus. Donec ultricies nisl ut felis, suspendisse potenti. Lorem ipsum ligula ut hendrerit mollis, ipsum erat vehicula risus, eu suscipit sem libero nec erat. Aliquam erat volutpat. Sed congue augue vitae neque. Nulla consectetuer porttitor pede. Fusce purus morbi tortor magna condimentum vel, placerat id blandit sit amet tortor.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien. Mauris varius diam vitae arcu. Sed arcu lectus auctor vitae, consectetuer et venenatis eget velit. Sed augue orci, lacinia eu tincidunt et eleifend nec lacus. Donec ultricies nisl ut felis, suspendisse potenti. Lorem ipsum ligula ut hendrerit mollis, ipsum erat vehicula risus, eu suscipit sem libero nec erat. Aliquam erat volutpat. Sed congue augue vitae neque. Nulla consectetuer porttitor pede. Fusce purus morbi tortor magna condimentum vel, placerat id blandit sit amet tortor.