Jalostustoiminta Kuusniemessä

Kasvatustoimina on aina ollut osa Kuusniemeä, sillä se ulottuu monen vuosikymmenen päähän. Alunperin haluttiin muovata suomenhevosesta erinomainen työhevonen, mutta vuosien saatossa paneuduimme suorituskykyisen ratsuhevosen jalostamiseen, mitä jatketaan tänäkin päivänä. Jalostustoiminta halutaan pitää realistisena, joten varsoja ei kovin usein ole myytäväksi asti. Haluamme vaalia luomaamme sukulinjaa, joten myytäville varsoille pyritään etsimään tarkoitukseen sopiva koti, missä suku pääsisi oikeuksiinsa.

Käyttöhevosten jalostamisessa tärkeimpiä ovat niiden terveys, yhteistyökykyisyys sekä perintötekijät. Vanhempia valitessamme mietimme tarkkaan mitä piirteitä haluaisimme korostaa ja mitä jättää kokonaan pois, sillä niillä on suuri merkitys syntyvän varsan tulevaisuuden kannalta. Katsomme mitä piirteitä tamman rinnalle kaivattaisiin ja etsimme niiden peruteella sopivan orin, jotta jälkeläiseen saataisiin kaikki haluamamme piirteet. Hevosen terveys on meille elintärkeä, joten pyrimme käyttämään jalostuksessa vain terveen sukulinjan hevosia.

Varsan syntyessä se viettää ensimmäiset puolivuotta emänsä rinnalla tutkien ja totutellen elämään. Tuon ajanjakson aikana varsaa totutetaan ihmisiin ja muihin eläimiin, jotta se olisi vieroitusiässä valmis muuttamaan uuteen kotiinsa. Tammat laiduntavat varsojensa kanssa keskenään, joten ne osaavat käyttäytyä myös muiden hevosten parissa. Varsat pääsevät ulkoilemaan emänsä rinnalla myös tallialueen ulkopuolelle, joten autoihinkin päästään tututustumaan hyvissä merkeissä. Varsa pääsee muuttamaan uuteen kotiinsa madotettuna.


- kasvattajaksi tulee linkittää Kuusniemi
- kasvatti on rekisteröitävä VRL:n hevosrekisteriin
- osoitteenmuutoksista tulee ilmoittaa mahdollisimman pian
- kasvatin kuollessa sille tulee jättää muistosivut

tarvittavat tiedot kasvatin rekisteröimiseen:
- kasvattajanimi: Kuusniemen
- kasvattaja: KUUS6210
- syntymämaa: Suomi


Syntyneet kasvatit

06.10.2016 t. Kuusniemen Unna i. Tunturitiera e. Unituuli om. jää talliin
15.11.2016 o. Kuusniemen Ukko i. Sysiluodon Kuurasoturi e. Usvan Umaami om. jää talliin
01.12.2016 t. Kuusniemen Tähtihumu i. Humu-Välke e. Helmivirsu om. jää talliin
05.12.2016 t. Kuusniemen Tuutikki i. Valosaaste e. Unituuli om. VRL-06525
10.12.2016 o. Kuusniemen Merlin i. J.N. Ajomies e. Kuusniemen Merliina om. jää talliin
31.01.2017 t. Kuusniemen Hermiina i. Peetsi e. Helmivirsu om. VRL-14355
01.02.2017 o. Kuusniemen Voinipsu i. Voituuve e. Voimuumi om. VRL-00084
01.02.2017 o. Kuusniemen Unimurros i. Surumurros e. Unituuli om. VRL-00084